– Jokainen työpäivä on erilainen, kertoo Olli Pulkkinen Kuhmon Sähköstä. Kuhmon Sähkö on perustettu jo vuonna 1962. Pulkkinen itse on ollut yrityksessä mukana vuodesta 1989 alkaen. Yrityksessä on toisena osakkaana Eero Kyllönen sekä lisäksi viisi asentajaa ja yksi toimistotyöntekijä. Pulkkinen itse on ollut sähköalalla vuodesta 1982 alkaen. – Jo keskikoulussa tiesin haluavani sähköalalle, ja kouluttauduinkin 70-luvun lopulla asentajaksi. Opiskelin lisää sähköalaa teknisessä koulussa 80-luvulla, Pulkkinen muistelee.

Kuhmon Sähkö on ollut mukana Elfin-ketjussa kesästä alkaen. – Ketjuedut kyllä huomaa hankinnoissa ja tämä näkyy sopivina hintoina asiakkaillemme, Pulkkinen huomauttaa. Olli Pulkkinen oli mukana myös elokuun ketjutapahtumassa Jyväskylässä. – Yhteiset tapahtumat ovat hyvä paikka verkostoitumiselle, Pulkkinen kertoo.
Parhaat ja huonoimmat asiat työpäivissä kulkevat Pulkkisen mielestä käsi kädessä. – On toisaalta hyvä, että töitä riittää. Toisaalta sitten pitkä työpäivät verottavat jaksamista ja vapaa-aikaa. On myös hienoa, että ala kehittyy koko ajan. Tässä on haasteena lisäksi se, että ajan hermolla on pysyttävä esimerkiksi määräysten muuttuessa, Pulkkinen pohtii. – Mutta vapaa-ajan vietto-ongelmia ei kyllä ole. Käyn kaksi kertaa vuodessa pilkillä ja kerran vuodessa Tenolla kalassa; siinä säännölliset harrastukseni, Pulkkinen nauraa.
Pulkkinen pitää tärkeänä sitä, että alan yrittäjät kouluttautuvat säännöllisesti. – Uusien tuotteiden ja sovellusten opiskelu kun kuuluu työnkuvaan, kertoo Olli Pulkkinen.
« Edellinen sivu » Uutisarkisto